Etusivu / Ajankohtaista / Nokia Arena antaa joulutekona lippuja vähävaraisten pukinkonttiin

Nokia Arena antaa joulutekona lippuja vähävaraisten pukinkonttiin

Nokia Arena on toteuttanut erilaisia joulutempauksia tukeakseen paikallisyhteisöä siitä lähtien, kun areenan ovet avattiin ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna Nokia Arena kokosi yhteen yhteistyökumppanit ja tapahtumajärjestäjät, ja antaa joululahjana tapahtumalippuja niille, jotka eivät muuten tapahtumaelämyksiä pääsisi kokemaan. Lippuja on jaettu yhteensä yli 500 kpl muun muassa UMK25-kenraalinäytökseen, Iskelmä Gaalaan, YouTube Allstars –jääkiekko-otteluun sekä Ilveksen ja Tapparan runkosarjan otteluihin. Lisäksi areenalla toimiva Arena Food & Beverage osallistui lahjoitukseen lahjoittamalla 300 popparit&juoma -herkkulippua, jotka ovat käytettävissä tapahtumien yhteydessä.

Nokia Arenan lisäksi Arena Food & Beverage, BackMedia Oy, Bauer Media Oy, Ilves Hockey Oy, Talo Events, Tamhockey Oy ja Yle ovat mahdollistamassa joululahjalahjoitusta mahdollisimman monelle.

Liput on lahjoitettu Ruoka-apu – Tampereen seurakuntayhtymä kautta halukkaille. Lahjoitukset jaettiin Puodin asiakkaille ruoka-avun yhteydessä. Puodissa asioi viikossa noin 250 taloutta, joista osa on lapsiperheitä. Yhteistyössä Tampereen ev.lut. seurakunnan työntekijöiden kanssa huolehdimme siitä, että lippulahjoitukset tavoittivat juuri he, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta osallistua tapahtumiin.

”Suuri kiitos kumppaneillemme ja tapahtumajärjestäjille, jotka lähtivät mukaan mahdollistamaan yhteistä joululahjoitusta. Meille Nokia Arenalla on tärkeää, että ihan kaikki pääsevät joskus kokemaan unohtumattomia tapahtumaelämyksiä ja areenan huikeaa tunnelmaa. Lippulahjoituksesta on muodostumassa perinne, ja sen lisäksi pyrimme jatkossa tekemään muitakin hyväntekeväisyystekoja tukeaksemme paikallisyhteisöä”, toteaa Nokia Arenan toimitusjohtaja Marko Hurme.