Toimitusjohtajan katsaus: Nokia Arena juhlii kolmea vuotta
Vuosi 2024 lähenee loppuaan, ja Nokia Arena juhlii kolmea menestyksekästä vuotta. Olemme vakiinnuttaneet paikkamme yhtenä Euroopan johtavista monitoimiareenoista ja tarjonneet yli 3,5 miljoonalle kävijälle yli 450 tapahtumaa kolmen vuoden aikana. Lisäksi areenalla on järjestetty lukuisia pienempiä tilaisuuksia niin tapahtumien yhteydessä kuin ulkopuolella.
Menestyksemme perustuu jatkuvaan kehitykseen ja erityisesti tiiviiseen yhteistyöhön eri sidosryhmien kanssa. Tavoitteenamme on ollut tarjota unohtumattomia tapahtumaelämyksiä, joita täydentävät yhteistyökumppaneidemme tarjoamat monipuoliset palvelut, kuten herkulliset ravintolaelämykset, lähellä olevat majoituspalvelut sekä erilaiset kokous- ja juhlatilat. Tämän lisäksi olemme tehneet jatkuvaa kehitystyötä sen eteen, että palvelutarjontamme vastaa uusien asiakasryhmien tarpeita.
Menestyksemme heijastuu myös asiakkaidemme palautteessa, joka on meille ensiarvoisen tärkeää. Pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme ja palveluitamme asiakaskokemuksen pohjalta, ja olemmekin iloisia siitä, että tekemämme työ näkyy tyytyväisyysmittauksissa. NPS-lukumme, joka mittaa asiakkaidemme suositteluhalukkuutta, on ollut erinomainen 83. Kuluttajapuolella olemme saaneet Google-arvioissa keskiarvoksi 4.6, mikä kertoo siitä, että vieraamme arvostavat tarjoamaamme kokonaisvaltaista tapahtumaelämystä. Nämä luvut eivät ole meille vain saavutuksia, vaan ne toimivat myös kannustimena jatkaa kehitystyötä ja varmistaa, että Nokia Arena pysyy jatkossakin paikkana, jonne tapahtumajärjestäjät ja tapahtumakävijät haluavat palata kerta toisensa jälkeen.
Elämyksiä, jotka ovat jättäneet jäljen
Viimeisen vuoden aikana Nokia Arenalla on koettu lukuisia konsertteja, unohtumattomia urheilun huippuhetkiä ja sykähdyttäviä yritystapahtumia, jotka ovat jättäneet pysyvän jäljen areenan historiaan ja vieraiden muistijälkiin. Jääurheilun osalta NHL Global Series -ottelut palasivat jälleen Nokia Arenalle, houkutellen paikalle tuhansia faneja ympäri maailmaa. Kotijoukkueemme Ilves ja Tappara jatkoivat menestystään SM-liigassa, vakiinnuttaen asemansa kärkisijoilla ja tuoden Liiga-otteluihin ennätyksellisiä yleisömääriä. Areena täyttyi jälleen kerran mestaruushuumasta, kun Tappara nappasi SM-liigan kiertopalkinnon, Kanada-maljan, kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruuden kunniaksi. Tämä hetki oli upea osoitus Nokia Arenan merkityksestä suomalaisen jääkiekon kotina.
Tämä vuosi on myös ollut kotimaisten artististien menestysvuosi. Vuoden 2024 kohokohtiin areenalle kuuluivat muun muassa UMK 24 kenraaliharjoituksineen, Paula Koivuniemen kunniaksi toteutettu Kiitos Paula -konsertti, Apulannan ja Sinfonia Lahden kaksi musiikkielämystä, PMMP:n Viimeinen valitusvirsi -konsertti ja KUUMAA:n sekä Vesterinen yhtyeineen menestyskonsertit. Jokainen näistä tapahtumista myytiin loppuun. Etenkin loppusyksy osoittautui menestyksekkääksi ja areenalla vieraili parhaimmillaan viiden viikon aikana 150 000 kävijää.
Kotimaisten artistien lisäksi olemme saaneet vieraaksemme loistavia maailmantähtiä, kuten Judas Priestin ja Bryan Adamsin. Tapahtumakattauksessamme on ollut monia yllättäviä suosikkeja: Suomen suurin gospelmusiikin juhla Glow Festival myytiin loppuun ja Rockstar Energy Drink LIVE24 houkutteli areenalle nuoremman sukupolven energistä yleisöä. Ikimuistoiseksi jäi myös Stanley Cupin Florida Panthersin kapteenina voittaneen Aleksander Barkovin Barkov City -kansanjuhla areenalla keskikesällä.
Keikkojen ja urheilun lisäksi Nokia Arena on toiminut näyttämönä monille loistokkaille yksityistapahtumille. Merkittävimpiin tapahtumiin ovat kuuluneet Metson Lokolaunch, LähiTapiolan Lupausten gaala, NoHo gaala sekä Also Expo & Forum, jotka ovat tuoneet areenalle unohtumatonta juhlatunnelmaa ja inspiroivia kohtaamisia.
Kolme vuotta elämysten eturivissä
Koronapandemiasta ja maailmanlaajuisesta taantumasta huolimatta Nokia Arenan kolme ensimmäistä vuotta ovat olleet menestystarina. Menestys näkyy niin tapahtumien mittakaavassa kuin niiden vaikutuksessa alueeseen. Virallisen lipunmyyntikumppanimme Lippu.fi:n kautta on myyty peräti 3,3 miljoonaa lippua – enemmän kuin mihinkään muuhun tapahtumapaikkaan Suomessa. Liput ovat löytäneet ostajansa ympäri maailman, yhteensä 84 eri maahan, mikä kertoo areenan kansainvälisestä vetovoimasta.
Areena on ollut myös merkittävä elinvoiman lähde Tampereen seudulle, mistä osoituksena on Tampereen kauppakamarin myöntämä Vuoden 2023 Elinkeinovaikuttaja -palkinto. Esimerkiksi jääkiekon MM-kisojen kaltaiset suurtapahtumat tuovat alueelle kymmeniä miljoonia euroja ja yksittäiset tapahtumat jopa 1–3 miljoonaa euroa.
Varauskalenterimme osoittaa, että tuleva vuosi tulee olemaan vieläkin menestyksekkäämpi kuin vuosi 2024. Suurtapahtumat, kuten Koripallon EM-kisat ja maailmankuulut artistit saapuvat areenalle, luvaten unohtumattomia elämyksiä ja jatkoa menestyksellemme.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja rauhallista joulunaikaa jokaiselle Nokia Arenan asiakkaalle, työntekijälle, yhteistyökumppanille ja tapahtumajärjestäjille. Te mahdollistatte, että pysymme jatkossakin elämysten eturivissä!
Toivottaa,
Marko Hurme, toimitusjohtaja