Perusta vuoden 2021 lopun parhaille elämyksille on luotu
Kesällä ajantaju katoaa helposti lomalaiselta. Perinteisesti päivien kulkua on kuitenkin voinut seurata erilaisista tapahtumista – yhden kesää rytmittävät rock-festarit, toinen nauttii, kun pääsee kannustamaan suosikkijoukkuettaan ulkokentille, kolmas suuntaa aina heinäkuussa Asuntomessuille. Nyt takana on kolme poikkeuksellista kuukautta ilman tuttuja kesätapahtumia. Vaikka aloillaan oleminen on varmasti tehnyt meille hyvää rankan kevään jälkeen, tuntuu töihin paluu aivan uudella tavalla innostavalta pitkän ja hieman erilaisen kesän jälkeen. Samalla tajuten, että olen etuoikeutettu, kun korona ei ole töitäni häirinnyt.
Itse huomaan suorastaan odottaneeni alkavaa syksyä. Moni UROS LIVE -areenan tulevaisuutta määrittävä asia alkaa konkretisoitua aivan lähiviikkoina – kannattaa pysyä kuulolla! Niistä yksi valmistui sopivasti juuri ennen tämän uutiskirjeen lähettämistä: UROS LIVE -areenalla on nyt visio siitä, millaisista asioista asiakaskokemuksemme rakentuu vuonna 2021.
Näihin asioihin me asiakaskokemuksessa uskomme:
- Haluamme luoda kansainvälisen tason kokemuksia, mutta säilyttää samalla paikallisen twistin.
- UROS LIVE -kokemus rakentuu neljän periaatteen varaan. Näitä ovat tunne (ja tunnelma), persoonallisuus, sujuvuus ja vastuullisuus. Käytännössä haluamme, että jokaiselle vieraallemme jää ensisijaisesti muisto mahtavasta elämyksestä, jota eivät heikennä esimerkiksi ruuhkat, pitkä jonottaminen tai välinpitämätön palveluasenne.
- Digitaaliset palvelut ovat UROS LIVE -kokemuksen sydän. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme heidän vierailuaan parantavia vaihtoehtoja ennen kuin ne ovat tulleet heille edes mieleen. Lisäksi uskon, että tulemme pärjäämään areenalla ilman käteistä.
Omaa kesääni on festivaalien puuttuessa rytmittänyt mukavasti areenan rakennustöiden seuraaminen. Nyt valmistuneen vision merkitystä onkin helppo painottaa rakennusvertauksella. Perustukset on nyt luotu – seuraavaksi pääsemme rakentamaan yhteisiä seiniä, suojia ja lukuisia vaihtoehtoja sekä elämyksille että nautinnoille.
Laita viestiä ja kerro, miten voisimme tehdä juuri sinun vierailustasi ainutlaatuisen!
Marko Hurme
Toimitusjohtaja, UROS LIVE -areena