Elämysten eturivissä: Nummisten kiekkoperhe odottaa jo uutta elämysareenaa
Elämysten eturivissä -sarjassa jututamme suomalaisia musiikki-, viihde-, urheilu- ja tapahtuma-alan vaikuttajia. Juttusarjassa eri alojen asiantuntijat ja elämysten parissa työskentelevät pohtivat elämysbisneksen tulevaisuudennäkymiä ja UROS LIVE -areenan tarjoamia mahdollisuuksia omasta näkökulmastaan. Kiekkokauden käynnistyttyä haastattelupenkkiin istutettiin Tampereen legendaarinen Nummisten perheen kiekkoklaani, Kalevi, Teemu ja Teppo Numminen.
Kalevi ”Kallu” Numminen, sinut muistetaan paitsi pelaajauraltasi, myös Tapparan ja Suomen maajoukkueen monivuotisena valmentajana. Sinulla on pitkä kokemus erilaisista olosuhteista suomalaisessa huippu-urheilussa, mitä ajatuksia uusi areena herättää?
Olosuhteilla on aivan ratkaiseva merkitys pelaajille, valmentajille, seuroille ja koko lajin kehittymiselle Suomessa. Itse olen nähnyt kehityksen lähtien luonnonjäiltä tekojäille ja siitä sitten nykyisiin jäähalleihin asti. Ilman sitä kehityskulkua jääkiekko lajina ei olisi Suomessa siellä missä se on nyt. On todella hienoa, että tämä kehitys jatkuu ja saamme parhaat mahdolliset olosuhteet urheilijoille, seuroille ja koko lajille. Kyllä oman kylän pojilla ja tytöillä pitää olla mahdollisuus harrastaa ja kehittyä varsinkin, kun luonnonjäiden kohtalo on viime vuosina ollut mitä on. Kun omille junioreille saadaan parhaat mahdollisuudet harjoitella, niin ei tarvitse tulevaisuudessa turvautua ulkomaalaisvahvistuksien varaan.
Entä mitä ajatuksia uusi elämysareena herättää katsojien näkökulmasta?
Myös katsojien näkökulmasta tämä muutos on varmasti huikea. Muistan, että Koulukadun kentällä kuuma mehu oli vielä kova juttu, mutta tänä päivänä sei ei enää ihan riitä. UROS LIVE -areena tuo katsojille ja kaupalliselle puolelle ihan uusia ulottuvuuksia.
Itse katsojana odotan tietysti uuden areenan paikallispelejä kovasti ja toivottavasti Tampereen joukkueet ovat myös keväällä mukana sitten, kun play-offseja pelataan. Myös kaikki kansainväliset tapahtumat kuten kongressit ja eri alojen messutapahtumat kiinnostavat. Ja tietysti myös tulevat jääkiekon MM-kisat.
Teemu Numminen, sinut muistetaan paitsi pelaajaurastasi Suomessa myös urastasi NHL-seura Buffalo Sabresin kykyjenetsijänä. Mitkä areenakokemukset ovat jääneet mieleen?
Kansainvälisistä areenakokemuksista itselle ovat erityisesti jääneet mieleen NHL:n varaustilaisuudet eri areenoilla, joihin Buffalon kykyjenetsijänä pääsin osallistumaan. Euroopassa puolestaan areenoiden skaala on todella hurja, alkaen 60-70 -lukujen puuhalleista ulottuen viime vuosien moderneihin areenoihin asti. Prahan O2 Arena on todella hieno ja samoin Saksassa monet DEL-liigan areenoista ovat miellyttäneet silmää. Historiallisista halleista mieleen on jäänyt erityisesti KHL-joukkue Moskovan TsSKA:n areena, jossa historia on hienolla tavalla isosti näkyvissä hallissa ja sen käytävillä. Toivon kovasti, että historiaa muistetaan tehdä näkyväksi myös UROS LIVE -areenalla.
Teppo Numminen, olet kiekkoilijana ja apuvalmentajana kolunnut läpi lukuisat NHL-areenat ja Suomen paidassa useammat olympiakaukalot, mitkä hallit ja areenat ovat jääneet erityisesti mieleen?
Muistiin ovat jääneet etenkin NHL:n vanhat areenat, esimerkiksi Montrealin vanha ja legendaarinen Centre Bell -areena on hieno. Katsomot menevät siellä todella jyrkästi eli katsojat on todella lähellä jäätä. Äänimaailma, mikä katsomosta tulee jäälle on tosi erilainen. New Yorkin Madison Square Garden tietysti paitsi sijaintinsa puolesta erityinen, mutta myös hienolla tavalla remontoitu. Molemmat hallit tuntuvat pelaajana todella pieniltä, mutta vetävät kuitenkin yli 20 000 ihmistä. Molemmissa jyrkät katsomot takaavat intiimin tunnelman. Ehkä New Yorkin Madison Square Gardenin ja Montrealin Centre Bellin lisäksi omalta uralta erityiseksi suosikiksi voidaan laskea myös Chicago Stadium. Chicago tuntui edellisten tapaan aika intiimiltä ja lisäksi hallin värimaailma ja lay out oli mielestäni todella hieno.
UROS LIVE -areena kohoaa Tampereelle, miltä se tuntuu?
Lämmittää toki mieltä, huikea juttu, että UROS LIVE -areena saadaan nimenomaan tänne meille. Meillä oli kuitenkin ensimmäinen tekojäärata Koulukadulla ja ensimmäinen jäähalli, josta tehtiin niin hyvä, että on kestänyt näihin päiviin saakka. UROS LIVE -sopii tähän jatkumoon hienosti.
Mitä tapahtumia haluaisit itse päästä todistamaan UROS LIVE -areenalla?
Kovat odotukset on tietysti MM-kisoja kohtaan, ne on aina hienoja kansainvälisiä tapahtumia. Ja tietysti odotan, että saataisiin tänne myös kansainvälisiä artisteja. On ihan eri asia kuunnella live-musiikkia vaikkapa stadionilla, kuin kunnon areenassa, jossa on äänentoisto kunnossa. Artisteista olen U2 nähnyt jo useampaan kertaan, mutta olisi se hienoa nähdä vielä Tampereella. Metallica voisi olla toinen, niillä pärjää jo pari ensimmäistä kuukautta.
Artikkelikuvassa Nummiset vierailulla UROS LIVE -areenan työmaalla.