Etusivu / Ajankohtaista / Tapahtuma-alan tasa-arvo rakennetaan pienistä palasista

Tapahtuma-alan tasa-arvo rakennetaan pienistä palasista

Koronapandemia on ravistellut tapahtuma-alaa ennenäkemättömällä tavalla. Kulunut sanonta ”ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin” pitää kuitenkin hyvin paikkansa. Kriisin myötä koko tapahtuma-ala on vihdoin järjestäytynyt ja alan edunvalvojaksi on muodostunut Tapahtumateollisuus ry. Samalla myös varmasti jokaiselle suomalaiselle on selvinnyt, miten valtavan määrän erilaisia työpaikkoja ja hankintaketjuja tapahtuma-ala pitää sisällään.

Tapahtuma-ala on perinteisesti ollut varsin miesvaltainen. Aiemmin alalle on tultu paljolti itseoppineina, mikä on omalta osaltaan kasvattanut kuilua sukupuolten välillä. Alalla on myös monen muun alan tapaan vallinnut kynttilää molemmista päistä polttava mentaliteetti, jossa pisintä päivää tekevä pärjää parhaiten. Uuden sukupolven myötä myös tapahtuma-alalla on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota työn ja vapaa-ajan väliseen suhteeseen sekä yleiseen hyvinvointiin. Samalla myös tasa-arvoon liittyvät asiat ovat nousseet keskusteluun.

Ero sen välillä, onko ammattinimikkeenä äänimies vai ääniteknikko saattaa kuulostaa pieneltä, mutta tällaisilla asioilla on tasa-arvon kannalta suuri merkitys. Myös koulutusmahdollisuuksien lisääntyminen tuo naisia tehtäviin, jotka ovat aiemmin olleet käytännössä miesten dominoimia – juuri aiemmin mainitsemani itseoppineisuuden vuoksi.

Meillä UROS LIVE -areenalla sosiaalinen vastuu on alusta lähtien tehty näkyväksi. Se on kirjattuna strategiaan osana neljää ydinarvoamme, joiden varaan kaikki toiminta pohjautuu. Itselleni tällainen toimintamalli on ensiarvoisen tärkeä, olenhan monen muun naisen tapaan joutunut aiemmin urallani syyttä suotta perustelemaan omaa osaamistani pelkästään ikäni ja sukupuoleni vuoksi. Minulle on tärkeää, että myös me naiset voimme itse avata ovia omalla urallamme – myös tapahtuma- ja elämysalalla.

Elina Tikkakoski
Myyntijohtaja
UROS LIVE -areena

Elinan paras neuvo alalle pyrkivälle: ”Usko itseesi. Mene ja tee – rapatessa roiskuu välillä, mutta se ei haittaa. Aina on parempi tehdä kuin jättää tekemättä.”