RTK-Palvelu Oy UROS LIVE -areenan kiinteistöpalvelukumppaniksi
RTK-Palvelu Oy ja UROS LIVE ovat allekirjoittaneet sopimuksen UROS LIVE -areenan kiinteistöpalveluista ja jäänhoidosta.
UROS LIVE valmistuu joulukuussa 2021 ja areenalle mahtuu jopa yli 15 000 katsojaa. Kokonaisuus on Euroopan ensimmäinen uuden sukupolven elämyskeskus, joka vastaa monipuolisesti erilaisista urheilu-, viihde- ja kongressitapahtumista. Koronan aiheuttamien poikkeusolojen väistymisen jälkeen erilaisten tapahtumien kysyntä tullee olemaan suurta.
”Olemme innoissamme alkavasta yhteistyöstä ja kumppanuudesta. Pääsemme toimittamaan kiinteistöpalvelua UROS LIVE -areenalle, Tampereen ytimessä – puhtautta, toimivuutta ja viihtyisyyttä. Sitä, missä olemme vahvoja. Haluamme yhtiönä kasvaa voimakkaasti Tampereen talousalueella ja lisätä tunnettuutta myös valtakunnallisesti. Nyt alkava yhteistyö tukee kasvustrategiaamme”, kertoo RTK-Palvelu Oy:n toimitusjohtaja Ismo Heikkonen.
”Laadukas, toimiva ja hyvässä kunnossa oleva areena on yksi meidän toimintamme tärkeimmistä kulmakivistä. Siisti ja huolellisesti hoidettu areena tuo sekä tapahtumajärjestäjille että tapahtumista nauttiville asiakkaillemme vastuullisen ja viihtyisän ympäristön, jossa on mahdollista toteuttaa ja kokea ainutkertaisia elämyksiä. Olemme iloisia alkavasta yhteistyöstä”, summaa areenan kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö Jani Helenius.