Etusivu / Ajankohtaista / Hyviä uutisia (elämysten)nälkäisille!

Hyviä uutisia (elämysten)nälkäisille!

Kesä on kauneimmillaan ja parantuneen virustilanteen ansiosta myös tapahtuma- ja ravintola-alalla vallinneita rajoituksia on ympäri Suomen voitu hiljalleen hellittää.

Meillä on kevään ja alkukesän aikana ollut ilo julkistaa joulukuussa 2021 avautuvan UROS LIVE -areenan ensimmäisiä tapahtumia. Eppu Normaalin ja tähtikapellimestari Santtu-Matias Rouvalin johtaman Tampere Filharmonian tähdittämät avajaiset juhlitaan 15. joulukuuta, mistä alkaakin toinen toistaan upeampien keikkojen ja konserttien putki – Liiga-kauden 2021–2022 korkkaavia Ilveksen ja Tapparan paikallispelejä tietenkään unohtamatta.

UROS LIVE -areenan tapahtumamyynti on edennyt jopa odotuksia vahvempana. UROS LIVE -areenalla tullaan järjestämään 150 suurtapahtumaa vuosittain. Näiden lisäksi areenalla järjestyvät myös pienemmät tilaisuudet, gaalat, yritysjuhlat ja konferenssit. UROS LIVE -areenan vetovoima näkyy ja kuuluu tapahtumaneuvotteluissa jo nyt. Vaikka avajaisiin on vielä noin puoli vuotta aikaa, neuvottelemme jo nyt tapahtumista, jotka ulottuvat vuosille 2025 ja 2026 saakka.

Suomen suurin areenapermanto taipuu moneen

UROS LIVE -areenalla tehdään historiaa monella tavalla. Aivan kaupungin ytimeen, täydellisten liikenneyhteyksien päähän valmistuva elämysareena on jo itsessään harvinaisuus Euroopan mittakaavassa. Areenalle saadaan myös Suomen suurin, jopa 4500 yleisön seisomapaikkaa käsittävä permantoalue, jossa on tilaa nauttia ainutlaatuisista elämyksistä.

Suuri permantoalue tuo Tampereen keskustaan myös upouuden paikan istuvien illallisten ja erilaisten gaalojen ja yritystilaisuuksien järjestämiselle. Areenan permannolle mahtuu illallistamaan parhaimmillaan 2 150 henkilöä. Tilaisuuden jälkeen yöpymään jäävät juhlavieraat pääsevät tarvittaessa siirtymään areenan yhteydessä sijaitsevalle Lapland Hotels Arenalle sisäkautta – kuivin jaloin ja ilman päällysvaatteiden jonottamista narikasta.

Ydinkeskustaan uusi ravintolakeskittymä

Avaamme kumppanimme NoHo Partnersin kanssa areenalle 22 erilaista ravintolaa käsittävän ravintolamaailman. Ruoka- ja juomavalikoimaa meiltä tulee siis löytymään varmasti ihan jokaiseen makuun! Suuri osa ravintoloista palvelee asiakkaita myös tapahtumien ulkopuolella, joten herkuttelijat ovat tervetulleita areenalle milloin tahansa – lounaalle, lasilliselle tai illallistamaan pitkän kaavan mukaan!

Vaikeiden aikojen jälkeen itse kullakin kaipuu kokea on suuri. Onneksi joulukuusta 2021 lähtien UROS LIVE -areena tuo helpotusta elämystennälkään. Pian pääsemme jälleen kokemaan yhdessä!

Elina Tikkakoski
Myyntijohtaja
UROS LIVE -areena