Taide on UROS LIVE -areenan sydämessä – aulaan tulevien videotaideteosten tekijät julkistetaan elo-syyskuun vaiheessa
UROS LIVE -areenan teosten toteuttamiseen lähdettiin hakemaan taiteilijoita avoimella haulla Suomen Taiteilijaseuran ohjeistuksen mukaisesti. Hanke oli alun perin osa laajempaa Euroopan kulttuuripääkaupunkihanketta, mutta jatkuu nyt kaikkien osapuolten iloksi omana prosessinaan. Ovien avauduttua teoksiin pääsee tutustumaan ympäri vuoden tamperelaisten omassa olohuoneessa, areenan aulassa.
Tässä vaiheessa ehdolla on kuusi taiteilijaa, joista teosten toteuttajiksi valitaan kolme laadittavien ideakonseptien pohjalta. Valinta tehdään elo-syyskuun vaihteessa. Valintaraadissa ovat mukana tuotantopäällikkö Alex Regan UROS LIVE -areenalta, tuottaja Ilona Kyykoski Tampereen kaupungilta, museoamanuenssi Janne Kauppinen Tampereen taidemuseolta, taidekoordinaattori Heini Orell Frei Zimmer Oy:stä sekä taitelijat Tatu Tuominen ja Teemu Lehmusruusu Suomen Taiteilijaseuran edustajina.
”On mahtavaa, että saamme heti avautumisen yhteydessä esille areenaa varten suunnitellut teokset. Videotaideteosten esittämistä varten on varattu aulasta kaksi isoa näyttöä”, areenan tuotantopäällikkö Alex Regan hehkuttaa. Teosten valintakriteereissä painotetaan erityisesti yhdenvertaisuutta, taiteellista laatua ja tilaan sopivuutta. ”Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että teoksiin on mahdollista tutustua jonottaessa tai ohi kulkiessa. Ne ovat myös aina vapaasti kaikkien nähtävillä, eivät ainoastaan tapahtumiin osallistuville asiakkaille”, Regan kertoo.
Valintaprosessissa mukana olevat taitelijat:
HEMULOORDI on monessa näyttelyssä keitetty ja marinoitu taiteilija. ”Hemuloordin psykedeelis-alatyylisessä mytologiassa populaarikulttuurin, nettifoorumeiden, politiikan, tietokoneen käyttöliittymien ja taidehistorian kuva-aiheet, hahmot ja ilmiöt häilyvät ruudun ja ulottuvaisen maailman välillä, alati muotoaan muuttaen,” kuvaavat Raimo Utriaisen säätiön stipendivalinnan suorittaneet Alma Heikkilä ja Tuomo Tuovinen.
Artor Jesus Inkerö on video-ja performanssitaiteilija. Hän käsittelee työssään queeridentiteettiä, maskuliinisuutta ja yhteiskunnan rakenteita. (Kuva: Silvia Martes)
Arttu Nieminen on Rovaniemellä asuva ohjaaja ja mediataiteilija, jonka teosten lähtökohtana on arktinen luonto. Niemisen työskentelyä johdattavat surrealistisuus, intuitiivisuus ja sattuma. Symmetrialla ja horisontilla leikittelevä muotokieli on jalostunut vuosia. (Kuva: Roosa Nevala)
Sara Pathirane on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hänen videoteoksensa syntyvät suhteessa taidemaalauksen perinteisiin. Tällä hetkellä Pathirane työskentelee kaupunkiluonnossa ja tekee usein yhteistyötä koreografi Laura – The Light of All:in kanssa. (Kuva: Henrik Amberla)
Pink Twins, helsinkiläiset veljekset Juha ja Vesa Vehviläinen, on vuodesta 1997 muokannut audiovisuaalista kuvataidetta, elektronista musiikkia ja kokeellista elokuvaa oman muottinsa mukaiseksi. Yhteinen nimittäjä duon toiminnalle on pyrkimys immersioon ja muodonmuutokseen, ihmisen havaintokyvyn rajankäyntiin ja katsojan ja kuulijan aktivointiin. (Kuva: Paula Lehtonen)
Pinja Valja on helsinkiläinen mediataiteilija, jonka työskentely painottuu lyhytelokuviin ja videoteoksiin. Valjan työskentelylle keskeistä on käsitteiden ja uskomusten rakenteiden purkaminen audiovisuaaliseen muotoon. (Kuva: Pinja Valja)