Ilmailualan Connect-konferenssi 2022
Ilmailualan Connect-konferenssi huipentui upeaan gaalaillalliseen Nokia Arenalla
Connect-tapahtuma, viralliselta nimeltään International CONNECT Route Development Forum 2022, on vuosittain järjestettävä kansainvälinen ilmailualan päättäjien verkostoitumistapahtuma. Tampereen tilaisuus oli monessa mielessä erityinen, sillä kokoontuminen jäi pandemian vuoksi väliin, se oli ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa ja kansainväliset vieraat saivat nauttia upouuden areenan tarjonnasta, josta heille on kerrottu jo useamman vuoden ajan.
Amazing- ja wonderful-sanoja toistettiin useaan otteeseen, kun vieraat pääsivät sisään valkoisin pöytäliinoin katetulle areenan permannolle. Pöytien keskelle jättimäisen mediakuution alle oli rakennettu upeasti valaistu lava illan ohjelmaa varten. ”Areena on ollut yksi kärkiviestimme lentoliikenteen kehitystyössä. Se on ollut esityksissämme mukana lyijykynäpiirroksista alkaen ja olemme näyttäneet verkostolle areenan vaiheita ja rakentumista. Olikin sanoinkuvaamattoman hienoa saada nämä ihmiset sisälle areenaan. Ympyrä sulkeutui ja tarina sai kulminaatiopisteensä. Innostuksen tunne oli molemminpuolinen”, iloitsee Visit Tampereen lentoliikenteen erityisasiantuntija Marja Aalto.
”Tämän konkreettisemmin emme olisi voineet näyttää, miten ketterästi areena taipuu erilaisiin tarkoituksiin.”
Marja Aalto, Visit Tampereen lentoliikenteen erityisasiantuntija
Tärkeitä edistysaskeleita konkreettisen tekemisen kautta
Pohjoisin Connect on pidetty tätä aiemmin Vilnassa. ”Tapahtuman merkitys on Tampereelle valtavan suuri. Connectissa lentoyhtiöt tapaavat sidosryhmiään, kuten lentoasemia ja muita alihankkijoita. Olemme tehneet pohjatyötä monta vuotta ja nyt pystyimme todistamaan livenä sen, mitä esityksissä on vuosien varrella näytetty. Vieraiden kanssa käytiin muun muassa lumikenkäilemässä ja pilkillä. Sen verran voimme jo sanoa, että muutamat käynnissä olevat neuvottelut edistyivät ja nopeutuivat merkittävästi”, Aalto paljastaa.
Keskeisenä agendana oli areenan monipuolisten mahdollisuuksien näyttäminen kansainvälisille vieraille. ”Areenalla oli keskiviikkona jääkiekko-ottelu, torstaina meidän illallisgaalamme ja jälleen perjantaina kiekkoa. Osa vieraistamme oli seuraamassa myös otteluita, joten tämän konkreettisemmin emme olisi voineet näyttää, miten ketterästi areena taipuu erilaisiin tarkoituksiin. Se oli vaikuttavaa.”
Suunnittelu oleellisessa roolissa
Aalto korostaa vastaavissa tapahtumissa ennakkosuunnittelun tärkeyttä ja painottaa kaikkien suunnittelussa mukana olleiden tahojen, kuten Nokia Arenan teknisestä toteutuksesta vastaavan Akun Tehtaan korvaamatonta roolia.
”Tällaista kokonaisuutta on meidänkin Visit Tampereessa ilo lähteä markkinoimaan kansainvälisille tapahtumille ja kongresseille. Näimme kuitenkin tässä samalla myös itse, miten tärkeää illallistapahtuman huolellinen suunnittelu on, koska mukana on monta liikkuvaa osaa ja elementtiä. Koordinointi on tärkeää sekä etukäteen että illan aikana. Ymmärsimme onneksi ottaa mukaan oikeat suunnittelijat ja tekijät. Arvostukseni heitä kohtaan on valtava. Emme olisi mitenkään osanneet miettiä ja pyytää kaikkea itse. Yksi jo alkuvaiheessa tullut idea oli rytmittää illallinen jääkiekko-ottelun mukaan. Ruokalajit olivat eriä ja niiden väleillä ”erätauoilla” oli ohjelmaa. Saimme myös paljon ekstraa valojen ja musiikin osalta, millä oli iso merkitys elämyksen ja wau-efektin luomisessa. Hauskana yksityiskohtana oli myös alkupalojen tarjoilu lentoyhtiön bokseissa, jotka Air Baltic lahjoitti. NoHo oli tässä todella joustava kumppani ja koordinoi myös sen, ettei tapahtuman lounaalla ollut samoja ruokalajeja kuin illallisella. Lisäksi lavan ohjelmaa koordinoi kokenut lavamanageri ja halusimme ammattilaisjuontajan, tässä tapauksessa Sami Hintsasen, joka pystyisi reagoimaan tilanteeseen luontevasti, jos jotakin yllättävää ja käsikirjoituksesta poikkeavaa tapahtuisi. Kaikki meni kuitenkin mahtavasti ja saimme huippuhyvää palautetta,” Aalto hehkuttaa.
Meillä koettua
Areenalla on jo ehditty nauttia konserttien ja kiekkopelien lisäksi sujuvista kokouspäivistä ja upeista gaalaillallisista.
Tutustu tilaisuuksiin ja poimi parhaat vinkit!
-
LähiTapiolan Lupausten Gaala
Ilon kyyneleitä ja huippuartisteja Nokia Arenalla – LähiTapiolan historiallinen Lupausten Gaala rakentaa yhteishenkeä ja työnantajamielikuvaa pitkälle tulevaisuuteen Visuaalista ilotulitusta, eturivin artisteja ja riemukasta yhdessäoloa. Tätä kaikkea, ja enemmänkin, tarjoili Nokia…
-
Istekki järjesti 1000 hengen henkilöstötapahtuman Nokia Arenalla
Istekki järjesti 1000 hengen henkilöstötapahtuman Nokia Arenalla – paikalle saavuttiin VR:n yhteiskuljetuksilla eri puolilta Suomea Marraskuussa Istekki järjesti Nokia Arenalla 1000 henkilön henkilöstötapahtuman ja pikkujoulut. Kauempaa saapuville järjestettiin VR:n ryhmäkuljetukset…
Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä sales@areenatampere.fi
tai täytä tarjouspyyntölomake.