Battle Beast

pe 21. marraskuuta 2025
Etusivu / Battle Beast

Battle Beastin uran mittavin keikka – esiintyy Tampereen Nokia Arenalla 21.11.

Suomen menestyneimpiin metallivientiyhtyeisiin lukeutuva Battle Beast nousee Tampereen Nokia Arenan lavalle perjantaina 21.11. Keikka on osa yhtyeen loppuvuoden levyjulkaisua juhlistavaa maailmankiertuetta. Nokia Arenan konsertin lipunmyynti käynnistyy Lippu.fi:ssä maanantaina 24.3. klo 9.00.

Energisistä livekeikoistaan ja tarttuvista melodioistaan tunnettu Battle Beast on kiertänyt laajasti kansainvälisiä areenoita jo yli 15 vuoden ajan. Yli 300 miljoonaa striimiä sekä radiohitit King for a Day, Eden ja Master of Illusion ovat siivittäneet bändin yhdeksi uuden sukupolven merkittävimmistä metalliyhtyeistä.

Battle Beast nähdään tulevan albumin myötä uransa isoimmalla kotimaan keikalla. Laulaja Noora Louhimon johdolla yhtyeen vahva lavaenergia ja huippuluokan show tarjoavat yleisölle vaikuttavan metalli-illan.

”Luvassa on tähänastisen uramme isoimmat ja eeppisimmät heavy metal -bileet. Toivomme, että ihmiset vievät konsertistamme sydämissään kotiin tunteen toivosta ja uskosta tulevaan – täydellisen voimaantuneen fiiliksen. Musiikillisen ja visuaalisen ilotulituksen lisäksi tuomme lavalle täydet 1000 % itsestämme eli Battle Beastin omassa elementissään. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleeksi jakamaan tämä unohtumaton ilta kanssamme sydänkaupungissani Tampereella ja sen uljaalla Nokia Arenalla!”, Noora Louhimo kommentoi.

Yhtyettä lämmittelee Nokia Arenalla ruotsalainen power metal -yhtye Dynazty, joka julkaisi juuri Game of Faces -albumin.

BATTLE BEAST
Tampere, Nokia Arena, Kansikatu 3

Ikäraja: K-18

AIKATAULU
17.00 ovet vipeille
18.00 ovet auki

LIPUT
Golden Circle 79,90 €
Permanto (seisova) 64,90 €
Pääkatsomo 69,90 / 59,90 € + mahd. näkörajoite 49,90 €
Käytäväpaikat (2 reunimmaista) +5 €
Pyörätuoli + saattaja 59,90 €
Muut saattajat veloituksetta
Aitioliput 59,90 €
VIP Stefan’s 155,90 €
VIP Eventum 149,90 €

Lipunmyynti alkaa maanantaina 24.3. klo 9


Online:
battlebeast.fi
@battlebeastband

Tapahtuman järjestää: Extra Large Music Oy





BATTLE BEAST
perjantai 21.11.2025
Tampere, Nokia Arena