Etusivu / Ajankohtaista / Pingviini-jäätelö UROS LIVE -areenan jäätelökumppaniksi

Pingviini-jäätelö UROS LIVE -areenan jäätelökumppaniksi

Froneri Finland Oy on solminut yhteistyösopimuksen UROS LIVE -areenan kanssa, mikä tarkoittaa, että areenalla tullaan tarjoilemaan herkullisia Pingviini-jäätelötuotteita.

UROS LIVE -areena sijaitsee keskellä kaupunkia hyvien kulkuyhteyksien varrella. Ruoka, juoma ja herkuttelu ovat keskeisessä roolissa osana areenaelämystä ja osa ravintoloista tulee olemaan avoinna joka päivä, vaikka areenalla ei olisi tapahtumia. Tällöin areena toimii kaupunkilaisten olohuoneena ja kohtaamispaikkana.

– Olemme valinneet Froneri Finlandin yhteistyökumppaniksemme, sillä heiltä löytyy Suomen tunnetuin jäätelöbrändi Pingviini. Herkuttelu hyvällä jäätelöllä on osa areenaelämystä. Fronerin tuotteet ovat laadukkaita ja yhtiö on voimakkaasti sitoutunut vastuullisuuteen, joka kulkee käsi kädessä UROS LIVE:n arvojen kanssa, sanoo areenan toimitusjohtaja Marko Hurme.

– Olemme erittäin iloisia sopimastamme yhteistyöstä. Halusimme ehdottomasti olla mukana näinkin mahtavassa, uudessa kohtaamispaikassa, jonne ihmiset kokoontuvat nauttimaan kaikenlaisista tapahtumista, elämyksistä ja tietenkin hyvästä jäätelöstä. UROS LIVE -areena tarjoaa upean kattauksen erilaisia tapahtumia, ja tavoitamme kerralla suuren määrän yleisöä, joille voimme tarjota laadukkaita makunautintoja ja jäätelöhetkiä, iloitsee Jan Häkkä, Froneri Finland Oy:n avainasiakaspäällikkö.

FAKTA: FRONERI FINLAND OY

  • Froneri Finland Oy on vuonna 2016 perustettu jäätelö- ja pakasteruokayritys
  • Froneri Finland Oy on Suomen johtava jäätelöyritys, joka valmistaa suomalaista jäätelöä suomalaisesta maidosta ja kermasta Turengin tehtaalla.
  • Froneri Finland Oy:n valikoimasta löytyvät suomalaisille rakkaat, paikalliset brändit, esimerkiksi Pingviini, Aino, Classic ja Puffet.