Seisomakatsomon toimituksessa viivästys – kaikille löytyy paikka
Areenan katsomoiden toimittamisesta vastaava Piiroinen on kertonut, että seisomakatsomo-ominaisuuden toimitus viivästyy. Tämä ei kuitenkaan vaikuta yleisökapasiteettiin.
Osaa areenan siirtokatsomoista voidaan tarpeen mukaan käyttää joko istuma- tai seisomakatsomoina. Katsomoa voidaan käyttää joka tapauksessa istumakatsomona, joten viivästys ei vaikuta areenan yleisökapasiteettiin. Alun perin seisomakatsomolle varattu alue on 3.12 ja 4.12 jääkiekko-otteluissa rajattu istumakatsomoksi, jossa ei ole paikkanumeroita. Jos sinulla on seisomakatsomolippu, voit valita haluamasi istuimen katsomossa merkityltä alueelta päädyssä. Piiroinen pahoittelee viivästyksestä aiheutuvaa haittaa.
Katsomorakenne on uniikki, Nokia Arenalle räätälöity ratkaisu. Aikataulu on viivästynyt, sillä seisomakatsomo ei tällaisenaan täytä Piiroisen asettamia vaatimuksia. Vaatimuksiin ei olla päästy koronaviruspandemian aiheuttaman raaka-aineiden ja komponenttien saatavuusongelmien sekä matkustusrajoitusten takia.
”Haluamme kiittää KOY Tampereen Monitoimiareenaa sekä SRV Yhtiöt Oyj:tä, jotka ovat auttaneet meitä kirimään aikataulua kiinni. Lisäksi kiitokset ansaitsee koko Piiroisen henkilöstö, joka tehnyt töitä kellon ympäri”, sanoo Arvo Piiroinen Oy:n toimitusjohtaja Mikko Lietzen.
Piiroinen pyrkii saattamaan työn loppuun mahdollisimman pian, jotta seisomakatsomot saadaan otettua käyttöön.