Työmaakameran suosio kiihtyy – puolen miljoonan katsojan rajapyykki ylittyi
UROS LIVE -areenan työmaakamera on ollut katsojien keskuudessa todella suosittu koko rakentamisen ajan ja tahti katsojaluvuissa sen kuin kiihtyy.
Runsaat kaksi vuotta sitten alun perin Technopoliksen katolle pystytettyä Flycam Oy:n 360-kameraa on jouduttu siirtämään jo neljästi, sillä areena on jatkuvasti kohonnut uusiin korkeuksiin. Tällä hetkellä kamera sijaitsee jo peräti 16. kerroksen korkeudessa, jossa se pystyy välittämään rakennustöiden etenemistä areenan kattoristikoiden yläpuolelta käsin.
Katsojaluvut kasvavat edelleen
Työmaakameran katsojaluvut ovat olleet nousussa läpi rakennusprojektin. Kameran asennuksen jälkeen vuonna 2018 kameraa seurasi keskimäärin 100–200 katsojaa per päivä. Päivittäiset katsojamäärät ovat kuitenkin kasvaneet kiihtyvällä tahdilla kuukausi kuukaudelta rakentamisen edetessä. Tämän vuoden aikana katsojaluku on noussut jo peräti 500–1000 päivittäiseen katsojaan. Tänä vuonna työmaakameran kuvaa on katsottu jo yli 250 000 kertaa ja yhteensä koko kameran paikallaolon aikana kameran näkymää on katsottu yhteensä 597 409 eli yli puoli miljoonaa kertaa.
Työmaakameran kuvaa pääset ihailemaan täältä.