UROS LIVE -areenan jättirekrytointi alkoi! Tule mukaan luomaan maailmanluokan elämyksiä.
UROS LIVE -areenan palveluita tuottamaan tarvitaan kaikkiaan satoja ammattilaista, joista jokainen on osaltaan takaamassa tapahtumien laatua ja sujuvuutta. Avoinna on monipuolisia töitä ravintola-alalla niin salin kuin keittiönkin puolella, järjestyksenvalvonnassa sekä käsipareina tapahtumajärjestelyjen puolella. Oletko sinä yksi heistä?
UROS LIVE -areenan kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö Jani Helenius peräänkuuluttaa hakijoilta yhdessä tekemisen iloa ja palveluhenkisyyttä. Pian on aika kääriä hihat toden teolla. ”Suuri osa tehtävistämme on tapahtumakohtaisia, mutta etenkin tapahtumajärjestelyjen puolella ensimmäinen puoli vuotta näyttää jo todella vilkkaalta. Aiomme rakentaa vakioryhmiä, joista osa erikoistuu kaukaloon, osa katsomoon ja osa roudaamiseen, koska tapahtuman vaihtuessa tiloja muutetaan nopealla sykkeellä. Järjestyksenvalvontaan tarvittava henkilömäärä riippuu kulloisenkin tapahtuman koosta. Kun areena on täynnä, järjestystä valvoo toistasataa ammattilaista”, Helenius kertoo.
Areenan rekrytointikumppanina toimii Eezy Henkilöstöpalvelut. ”UROS LIVE -areenan avautuminen on aivan poikkeuksellinen tapahtuma myös näin rekrytoinnin näkökulmasta. Tämän kokoluokan avauksia osuu kohdalle harvoin. Työpaikkoja on tarjolla paljon ja tämä on myös meille hieno mahdollisuus päästä valitsemaan tekijöitä näin erityislaatuiseen kohteeseen”, iloitsee areenan rekrytointikumppani Eezyn toimitusjohtaja Sami Asikainen.
Asikainen tähdentää myös, että työntekijät ovat merkittävä osa kokonaisvaltaista elämyskokemusta. Hakijoilta toivotaan erityisesti reipasta asennetta. Stressinsietokyky ja positiivisuus ovat tärkeitä ruuhkahuippujen tuoksinassa.
Joustavat työskentelymahdollisuudet sopivat hyvin myös lisäansioiksi opiskelijoille.
”Tervetuloa työskentelemään elämysten eturiviin ja Euroopankin mittakaavassa ainutlaatuiseen tapahtumakeitaaseen!” UROS LIVE -areenan Jani Helenius toivottaa.
Hae tästä!