UROS Tampereen Kannen areenan pääyhteistyökumppaniksi
UROS ja Tampereen Kannen Areena julkistivat tänään 10 vuotta kestävän yhteistyösopimuksen, jonka myötä areenan nimeksi tulee UROS LIVE.
UROS LIVE valmistuu aivan kaupungin ydinkeskustaan loppuvuodesta 2021. Suomen tuleva ykkösareena tarjoaa huikeat puitteet maailmanluokan konserteille, konferensseille, messuille, sekä urheilu- ja show-tapahtumille. UROS LIVEstä tulee lisäksi Tampereen liigajoukkueiden Tapparan ja Ilveksen kotiareena sekä vuoden 2022 jääkiekon MM-kisojen päänäyttämö.
Hotelli, kasino ja areena kattavine palveluineen muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden, luoden uudenlaista synergiaa toimijoille ja vierailijoille areenan digitaalisen ekosysteemin avulla.
UROS-konsernin toimitusjohtaja Jerry Raatikainen kertoo yhteistyösopimuksesta ja yhtiön tulevista liikkeistä: “Sopimus Tampereen Kannen areenan kanssa on meille merkittävä, ja tämän julkistuksen myötä voimme kertoa, että UROS laajentaa liiketoimintaansa digitaalisten kokemusten ja elämysten pariin. Yhteistyö on meille luonteva askel ja olennainen osa laajempaa Smart City- keskeistä strategiaamme. Tuomme tekoälyä hyödyntävän alustamme avulla tapahtumien sidosryhmät yhteen samalla luoden yhtälön, jossa kaikki toimijat ja asiakkaat voittavat. Tapahtumaelämykset tulevat muuttumaan merkittävästi toimijoiden lisäksi myös kävijöiden näkökulmasta. Tämä on digiloikka koko tapahtumabisnekselle ja Tampere on meille maailmanlaajuisesti ensimmäinen käyttöönottokohde.”
“Areenan nimeäminen UROS LIVEksi tuntui brändillemme sopivalta etenkin, kun tutustuimme rakennushankkeeseen ja sen takana toimivaan ydintiimiin. Jaamme heidän kanssaan samanlaisen, kunnianhimoisen vision ja halun tehdä uutta. Olen tästä yhteistyöstä todella iloinen”, Raatikainen jatkaa.
Osapuolet uskovat yhteistyön siivittävän tapahtumaliiketoiminnan uuteen digitalisaation aikakauteen ja siihen, että UROS LIVE ottaa paikkansa Suomen lisäksi myös Euroopan ykkösareenana. Uroksen kehittämien ratkaisuiden ja palveluiden avulla areenan toimijat ja sidosryhmät pääsevät sekä luomaan että kokemaan uudenlaisia elämyksiä.
“Parhaat yhteistyöt syntyvät silloin, kun kumppani luo lisäarvoa sekä vierailijoillemme että toimijoillemme. Sen lisäksi, että areena nimetään UROS LIVEksi, odotamme innolla Uroksen kanssa työskentelyä ja sitä että rakennamme heidän kanssaan areenan palveluista yhtenäisen digitaalisen ekosysteemin “, areenan toimitusjohtaja Marko Hurme kertoo.
“Areenan kaltaiselle monipuoliselle kokonaisuudelle on kysyntää modernissa maailmassa, missä elämykset ja palvelut ohittavat kiinnostavuudessa tavaran. Digitaalisessakin ajassa ihmiset haluavat kohdata toisiaan ja kokea asioita yhdessä. Uroksen kanssa yhteistyössä areenan kumppanit pystyvät ottamaan kävijät ja fanit huomioon entistä yksilöllisemmin. Tämä on kaiken toimintamme keskiössä”, Hurme lisää.
UROS LIVEstä tulee Euroopan ensimmäinen kaupungin ydinkeskustassa sijaitseva areena, kehittäen Tampereen ja Pirkanmaan vetovoimaa.
“Tulevaisuuden menestyvissä ja kasvavissa kaupungeissa palvelut toimivat digitaalisesti, sujuvasti ja käyttäjälähtöisesti. Tämä on myös Tampereen tavoite ja yksi askel kohti sen toteutumista on kotimaisen teknologisen edelläkävijän Uros Oy:n ja Tampereen Kannen Areenan yhteistyö.
Uusi areena on merkittävä virstanpylväs Tampereelle ja meille tamperelaisille. UROS LIVE antaa mahdollisuuden ympärivuotiseen suurtapahtumien järjestämiseen. Tampere tähtää Pohjoismaiden johtavaksi elämys- ja tapahtumakaupungiksi”, painottaa Tampereen Kaupungin pormestari Lauri Lyly.
Kuva: Arkkitehdin alustava näkemys