Vuoden 2023 joulutempauksella annetaan takaisin paikalliselle yhteisölle
Areenan tapahtumilla ja yhteisellä tekemisellä on ollut valtava vaikutus Tampereen ja Pirkanmaan talousalueelle. Nokia Arenalle on muodostunut traditio järjestää vuosittain joulun alla paikalliselle yhteisölle tempaus. Aikaisempina vuosina areenalla on järjestetty Areenan JOULU -tapahtuma – tänä vuonna haluamme antaa takaisin paikalliselle yhteisölle lahjoittamalla taloudellisia haasteita kohdanneille perheille lippuja tapahtumaelämyksiin. Lippuja on lahjoitettu Ilveksen ja Tapparan ottelutapahtumiin sekä Kiitos Paula-, Blind Channel-, Vilkku-Maa- ja Apulanta & Sinfonia Lahti -tapahtumiin. Lisäksi ravintolakumppanimme NoHo on lahjoittanut kuponkeja herkutteluun tapahtumien yhteydessä.
Lippulahjoituksessa ovat mukana:
Gramofoni Oy, Hype Productions, Ilves, Nelonen Media Live, NoHo, Nokia Arena ja Tappara
Kiitos kaikille yhteistyötahoille, jotka mahdollistivat lahjoitukset! Erityiskiitos toimijoille, jotka tunnistavat keitä nämä erityistarpeessa ovat ihmiset ovat. Esimerkiksi Tampereen ev.lut. seurakunnan avulla varmistamme, että lippulahjoitukset päätyvät juuri heille, joille tapahtumiin osallistuminen ei muuten olisi mahdollista.
”Lämmin kiitos Nokia Arenalle tosi kivasta joululahjasta! Meillä on ilo nyt kolmannen kerran yhteistyössä Nokia Arenan kanssa olla tuottamassa hyvää mieltä tamperelaisille. Erityisen hienoa tämä on niiden perheiden puolesta, jotka kamppailevat taloudellisten huolien kanssa – he voivat nyt kerrankin koko porukalla lähteä lätkämatsiin. Tästä tuli itsellekin joulumieli. Lahjat menevät perille Tampereen seurakuntien diakoniatyöntekijöiden kautta.”
– Ville Aalo, Tampereen ev.lut. seurakuntien diakonian ja yhteiskuntavastuun johtaja