Andrea Bocelli Believe World Tour

ti 04. huhtikuuta 2023
Osta liput
Varaa aitio
Etusivu / Andrea Bocelli Believe World Tour

Andrea Bocelli saapuu Suomeen!

Maailman rakastetuimpiin tenoreihin lukeutuva ja uransa aikana yli sata miljoonaa albumia myynyt Andrea Bocelli nousee Nokia Arenan lavalle kuoron ja sinfoniaorkesterin kera tiistaina 4. huhtikuuta 2023.

Andrea Bocelli on yksi kaikkien aikojen eniten albumeita myynyt sooloartisti koko maailmassa. Hän on päässyt saavutustensa ansiosta jopa Guinnessin ennätystenkirjaan pidettyään samanaikaisesti kolmea kärkisijaa Yhdysvaltain klassisen musiikin listalla. Hänen levytyksensä rikkovat yhä ennätyksiä ja hänen suosionsa oopperaesityksissä on jatkunut katkeamattomana.

Bocellin uusin albumi, Believe, julkaistiin viime vuoden lopulla. Nyt meillä suomalaisilla on ainutkertainen ilo saada tämä huikea artisti vuosien tauon jälkeen maahamme.

Klassisen musiikin konserteissa maljan ovet pidetään kiinni kappaleiden ajan, jotta sekä yleisö että artisti voivat keskittyä musiikkiin ilman ylimääräisiä häiriötä. Yleisö päästetään sisään maljaan vain kappaleiden välissä.

LIPUT

Permanto (istuva): 202,50 € / 182,50 € / 162,50 €
Alakatsomot: 162,50 € / 142,50 €
Yläkatsomot: 142,50 € / 112,50 € / 82,50 €
Pyörätuoli + saattaja: 142,50 €
Aitiot: 142,50 €

VIP-LIPUT

BELIEVE VIP Deluxe Dinner & Show

Nokia Arena, tapahtumaravintola
(avautuu n. 2,5 h ennen konserttia)

538,44 € / vieras / permanto etuosa (rivit 1-8)
478,98 € / vieras/ permanto keskiosa

BELIEVE VIP Buffet & Show
Nokia Arena, 6.krs Vip-tila
(avautuu n. 2,5 h ennen konserttia)

360,08 € / vieras / permanto etuosa (rivit 1-8)

BELIEVE Premium Helsinki & Show
Ravintola Teatteri, Grilli & Nokia Arena
(noin klo 13.30 alkaen, konsertti klo 19:30)

394,74 € / vieras

Konsertin järjestäjä: All Things Live Finland

Andrea Bocelli Believe World Tour

Tiistai 4.4.2023

Ovet: 17:00

Konsertti alkaa noin klo. 19.30. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Saavuthan ajoissa paikalle!

Kesto n. 2h 30m väliaikoineen

Järjestäjä:
All Things Live Finland

Osta liput
Varaa aitio Katsomokartta