Eric Clapton

pe 17. kesäkuuta 2022
Etusivu / Eric Clapton

ERIC CLAPTONIN KONSERTTI SIIRTYY NOKIA ARENALLE TAMPEREELLE

Eric Claptonin konsertti siirtyy Nokia Arenalle. Konsertin päivämäärä säilyy samana ja järjestetään kesäkuun 17. päivä 2022. Konsertin virallinen lipunmyyjä tulee olemaan yhteydessä suoraan lipunostajiin.

Rock’n’rollin ja blueskitaran mestari Eric Clapton saadaan Suomeen kesäkuussa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Muun muassa hiteistään Wonderful Tonight, Layla, I Shot the Sheriff, Cocaine sekä Tears in Heaven tunnettu muusikko konsertoi edellisen kerran Suomessa vuonna 2011 loppuunmyydyllä Helsingin keikalla. Lukuisia musiikkimaailman ennätyksiä tehneen ja palkintoja voittaneen brittimuusikon tulevan kesän kiertue alkaa Lontoon Royal Albert Hallista 7. toukokuuta ja päättyy Tampereen Nokia Arenalle perjantaina 17. kesäkuuta.

Eric Claptonin Suomen-konsertti on liki loppuunmyyty. Siirto tuli ajankohtaiseksi kaikkien Live Nationin tapahtumien siirryttyä pois Helsinki Halli Oy:ltä. Jo ostetut liput pyydetään pitämään tallessa, sillä Lippupiste tulee lähettämään toukokuun loppuun mennessä automaattisesti uudet liput Nokia Arenan konserttiin. Liput on mahdollista myös palauttaa, tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta livenation.fi.

Neljällä Emmalla palkittu laulaja-lauluntekijä Knipi lämmittelee yleisön ennen Eric Claptonia.

VR järjestää lisävuoron Helsingin suuntaan matkustaville konsertin jälkeen – junaliput meno- ja paluumatkalle saat ostettua osoitteesta vr.fi

KONSERTTI

Eric Clapton (UK)

Knipi (FI)

Pe 17.6.2022 Nokia Arena, Tampere

Ovet klo 18.00

Knipi n. klo 20.00

Eric Clapton n. klo 21.00

Liput palvelumaksuineen alkaen 80,50 / 96,50 / 100,50 / 140,50 /  150,50 € 


LIPUT

Lippuja vapautumassa mahdollisesti myyntiin, kun lippujen siirtoprosessi on saatu vietyä loppuun. Liput Nokia Arenan konserttiin myy Lippupiste.

LISÄTIETOJA

Lisätietoja tapahtumajärjestäjältä Live Nationilta:

09 856 734 00 (ma-to 10-15)

info@livenation.fi

www.ericclapton.com
www.livenation.fi

Eric Clapton (UK)

Pe 17.6.2022 Nokia Arena, Tampere

Ovet klo 18.00

Knipi n. klo 20.00

Eric Clapton n. klo 21.00