Monster Jam

14.10.-16.10. 2022
Etusivu / Monster Jam

MONSTER JAM PALAA SUOMEEN – SHOW’N ISÄNTINÄ ESIINTYMISLAVOILLE PALUUN TEKEVÄT DUUDSONIT

30-vuotisjuhlavuottaan viettävä moottorispektaakkeli Monster Jam ja kahdeksan vuoden tauon jälkeen esiintymislavalle nouseva Duudsonit-nelikko valtaavat yhdessä Tampereen Nokia Arenan 14.-16.10.2022. Luvassa on koko perheelle sopiva, taatusti vauhdikas ja viihdyttävä yhteisshow. Monster Jam & Duudsonit -esitysten liput tulevat myyntiin maanantaina 6.6.2022.

Tulevana syksynä sekä Duudsonit-fanien että Monster Jamin ystävien pitkä odotus palkitaan, sillä nämä koko perheen suosikit yhdistävät voimansa Tampereen Nokia Arenalla nähtävissä yhteisesityksissä. 30-vuotisjuhlavuottaan viettävä Monster Jam on nähty Suomessa viimeksi vuonna 2017, ja yli 20 vuotta yhtä pitäneiden Duudsoneiden Jukan, Jarpin, HP:n ja Jarnon yhteistä stuntteja ja temppuja sisältävää liveshowta on jouduttu odottamaan kahdeksan vuoden ajan.
Tuntuu erittäin hyvältä kehittää pitkästä aikaa yhdessä nelikkona uusi show yleisölle ihmeteltäväksi, kommentoi Duudsoneiden Jarno Laasala.

Esiintyminen ison live yleisön eressä antaa mulle valtavat kicksit. Vihroon päästään taas tekemään isompaa temppua, joka ei normi keikkalavoolle mahru. Tavootteena on luoda ainutlaatuunen fiilis uurella Nokia Arenalla shown ajaksi. Mä toivon, että perheet lähtee liikkeelle yhressä kokemaan ja nauttimaan suurella syrämmellä, Jarppi Leppälä komppaa.

Luvassa on taatusti viihdettä kaikenikäisille. Perinteikkäämpää stunttia, näyttävyyttä, huumoria ja komiaa show´ta lähretään tekemään, kertoo HP Parviainen.

Oon tosi innoissani tästä Monster Jamin ja Duudsoneiden yhteisestä showsta! Mielettömän siisti päästä tekemään nimenomaan koko perheelle maailmanluokan show, jossa yhdistyy Duudsonit-meininki, Monster Truckit ja hyvä fiilis! Crash Boom Bang!, Jukka Hilden nauraa perään.

Juhlavuosiaan viettävän Monster Jamin näyttävässä show’ssa suomalaisyleisö pääsee seuraamaan ankaraa taistelua tapahtuman mestaruudesta, kun taitavat Monster Jam -kuskit uhmaavat painovoimaa yli 5 000 kiloa painavien Monster Truckien ohjaimissa. Järkälemäiset ajoneuvot kilpailevat toisiaan vastaan erilaisissa näyttävissä ja vauhdikkaissa kilpailulajeissa. Monster Truck -kuskeilta vaaditaan sekä fyysistä että henkistä kestävyyttä monenlaisiin temppuihin ja yli 110 km tuntinopeuteen yltävien Monster Truckien ohjaimissa. Monster Jamin tähtinä nähdään yleisön ikisuosikki Grave Digger sekä El Toro Loco, Megalodon, Earthshaker ja Monster Mutt Dalmatian. Kuskeina huipputaitavat Randy Brown, Armando Castro, Tristan England, Peter Nyman ja Cynthia Gauthier.

Pääsylippujen lisäksi Monster Jamiin on mahdollista hankkia myös Monster Jam Varikkoparty-passi, joka yhdessä kyseisen näytöksen pääsylipun kanssa oikeuttaa pääsyyn varikkoalueelle ennen show’n alkua. Varikolla on mahdollista tavata kuljettajat ja nähdä lähietäisyydeltä omat monster-suosikit, saada nimikirjoitukset sekä valokuvata ilman rajoituksia. Myös Duudsonit osallistuvat Varikkopartyihin.


TAPAHTUMA:
Monster Jam

Isäntinä Duudsonit
Nokia Arena, Tampere  

Pe 14.10.2022 klo 19, varikkoparty klo 16.30

La 15.10.2022 klo 12, varikkoparty klo 10

La 15.10.2022 klo 19, varikkoparty klo 17

Su 16.10.2022 klo 14, varikkoparty klo 11.30

LIPUT

Perjantain klo 19, lauantain klo 19 ja sunnuntain klo 14 esityksiin:

Aikuiset (yli 12v.): 32 / 39 / 46 / 59 / 73 / 86 €

Lapset (12v. asti): 22 / 28 / 33 / 39 / 53 / 63 €

Pyörätuoli + saattaja 32 €

Muut saattajat 1,50 €

Aitioliput 59 € (aikuiset) / 39 € ( lapset)

Lauantain klo 12 esitykseen: 

Aikuiset: 39 / 49 / 59 / 74 / 86 / 99 euroa

Lapset: 29 / 39 / 49 / 54 / 66 / 76 euroa

Pyörätuoli + saattaja 34 €

Muut saattajat 1,50 €

Aitioliput 67,50 € (aikuiset) / 49 € (lapset)

Varikkoparty-passi: 12,50 € (voimassa vain show-lipun kanssa)

Varikkoparty-passi oikeuttaa pääsyyn varikkoalueelle ennen show’n alkua.

Alle 3-vuotiaat voivat olla vanhempien sylissä ilman omaa lippua. Jos lapselle halutaan oma paikka, on lapselle ostettava lippu.

Ryhmäalennus: Jokaisesta 20 lipusta 2 vapaalippua. Vapaaliput saatavilla vain myyntipisteiltä ja Lippupisteen puhelinpalvelusta. Ryhmäalennus ei koske lauantain päivänäytöstä.

Saattajaliput saatavilla vain puhelinpalvelun tai myyntipisteen kautta. Avustuksen tarve tulee varautua todistamaan tapahtumapäivänä avustajakortilla tai muulla todistuksella.


LISÄTIEDOT:
Live Nation Finland
pressikuvat ja media-akkreditointi: http://press.livenation.fi
Lisätietoja tapahtumajärjestäjältä Live Nationilta:

09 856 734 00 (ma-to 10-15)

info@livenation.fi


www.monsterjam.com
www.youtube.com/MonsterJam
duudsonitlive.com
www.youtube.com/Duudsonit
www.livenation.fi

Monster Jam

Isäntinä Duudsonit
Nokia Arena, Tampere

Pe 14.10.2022 klo 19, varikkoparty klo 16.30

La 15.10.2022 klo 12, varikkoparty klo 10

La 15.10.2022 klo 19, varikkoparty klo 17

Su 16.10.2022 klo 14, varikkoparty klo 11.30

Tapahtuman kesto noin 2h sisältäen väliajan.

Ovet tapahtumaan sekä aitioihin aukeavat varikkopartyn kanssa samanaikaisesti.