Susijengi–Liettua

MM-kisoihin valmistautuva Susijengi viilettää Lauri Markkasen ja Sasu Salinin johdolla kotiyleisön eteen elokuun 4. päivä, kun Suomi kohtaa Nokia Arenalla lajin supermaihin lukeutuvan Liettuan.
Susijengi teki ensiesiintymisensä Nokia Arenan hulppeissa puitteissa viime elokuussa, jolloin se päihitti MM-karsintaottelussa Israelin 11 554 katsojan edessä huiman karnevaalin päätteeksi. Voitto oli siivittämässä Susijengiä kohti MM-kisoja.
Nokia Arena tulee toimimaan Susijengin kotiluolana vuoden 2025 EM-alkulohkossa, kun Suomi isännöi yhtä EM-kisojen alkulohkoista.
Elo-syyskuussa Aasian MM-kisoissa pelaava Susijengi esiintyy kotiyleisöilleen elokuun 4. päivä, kun se kohtaa Nokia Arenalla niin ikään MM-kisoihin valmistautuvan Liettuan. Ennakkomyynti kesän kuumimpaan korismittelöön käynnistyy maanantaina 24.4.
Susijengin 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajilla ja virallisella faniyhdistyksellä on etuosto-oikeus Susijengin kotiotteluihin. 6. pelaajien ennakkomyynti alkaa tulevana maanantaina 24.4. klo 12.00. Ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy torstaina 27.4. klo 10.00.
Tule katsomaan, kun viime kesän EM-kisoissa puolivälieräpaikallaan hullaannuttanut Susijengi kohtaa maailmanrankingin kasin MM-kisojen kynnyksellä.
Lipunhinnat (sis. alv):
Courtside 1.rivi 250 €
Courtside 2.rivi 200 €
Courtside pääty 125 €
1.kategoria 99,50 €
2.kategoria 69,50 €
3.kategoria 54,50 €
4.kategoria 34,50 €
Pyörätuoli 54,50 €
Aitiolippu 54,50 €
Voit tiedustella aitioita myös suoraan Nokia Arenan myyntipalvelusta sales@areenatampere.fi