Uuden Musiikin Kilpailu 2024

Ylen Uuden Musiikin Kilpailu kasvaa areenaluokkaan – Käärijän seuraaja valitaan Tampereen Nokia Arenalla helmikuussa 2024.
Tampereen Nokia Arena täyttyy UMK- ja viisutunnelmasta 10.2.2024, kun lavalla nähdään seitsemän UMK-kilpailijaa, Käärijä-spesiaali sekä monia muita Suomen kärkiartisteja. UMK24-artistit julkistetaan 10.1.2024.
UMK:n suosio niin kotimaassa kuin ulkomailla on kasvanut lähivuosina ennätyssuureksi. Vuonna 2023 UMK oli suuri ilmiö: Käärijä teki historiaa sijoittuen toiseksi Euroviisuissa. Suomessa UMK:ta seurasi edelliskaudella 2,1 miljoonaa katsojaa. YouTubessa UMK23-videoita on katsottu yli 32,4 miljoonaa kertaa, ja kaikki kauden kilpailubiisit nousivat Suomen Spotifyn Top 50 -listalle.
Suosion jatkuvan kasvun ja edelliskauden kotimaisen ja kansainvälisen viisuilmiön myötä UMK24-tapahtumaan satsataan nyt entistä enemmän ja tapahtuma siirtyy Tampereen Nokia Arenalle.
”Uuden Musiikin Kilpailu on kasvanut musiikki-instituutioksi, joka ehdottomasti ansaitsee aikaisempaa suuremmat puitteet”, sanoo Ylen Luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilén. ”Turku on jo monien vuosien ajan ollut loistava UMK-kaupunki ja olemme siitä kiitollisia. Tänä vuonna UMK-juna suuntaa pohjoisempaan ja uskon, että Tampere ja Nokia Arena tarjoavat täydellisen paikan suurelle viisujuhlalle. Nyt on ison show’n ja viisutunnelmaa tihkuvan tapahtuman aika!”
“Koko 13 vuoden historiaan peilaten voi sanoa, että nyt UMK:lla menee paremmin kuin koskaan aikaisemmin”, sanoo UMK:n päätuottajana alusta asti toiminut Anssi Autio. “UMK:sta on tullut kotimaisen ja kansainvälisen yleisön silmissä vertaansa vailla oleva hittitehdas ja viihdekokonaisuus, jonka siirtäminen isommalle areenalle palvelee myös Euroviisujen hurjasti kasvanutta suosiota.” Nokia Arenan UMK24-tapahtuma vie viisuhuumaan, jossa voi kokea livenä UMK-kilpailuesitykset ja nähdä Käärijän sekä muiden huippuartistien tähdittämät avaus- ja väliaikanumerot. Ennen ja jälkeen areena-show’n UMK- ja viisutunnelmaa voi nostattaa muun muassa viisudiscossa.
UMK24-tapahtuman sekä kenraalin liput nyt myynnissä!
Kauden artistit julkistetaan 10.1.2024 – kenestä Käärijän seuraaja?
Koko kansaa liikuttaneen edelliskauden jälkeen UMK kiinnostaa myös artisteja yhä enemmän. UMK-finaalipaikkaa tavoitteli tänä vuonna kaikkiaan 419 kappaletta, joiden taso oli UMK-tuomariston mukaan historiallisen korkea. Finaaliseitsikon valinta olikin tuomaristolle haastavampaa kuin koskaan aiemmin. UMK24-artistit julkistetaan keskiviikkona 10.1.2024 ja biisit yksi päivässä 11.–19.1.2024.
”On upeaa nähdä miten suomalaiset artistit ja biisinkirjoittajat aloittelijoista koko kansan suosikkeihin hakivat mukaan UMK:hon. Tänä vuonna oli varmasti kaikkien aikojen kovatasoisin hakijajoukko, josta valikoitui todella timanttinen finaaliseitsikko”, kertoo Tapio Hakanen, UMK-tuomariston puheenjohtaja. ”Mukana on ensijulkaisunsa tekevän artistin ysäri-dance-tanssittaja, upeaäänisen laulajan voimabiisi, indie-suosikin uran kenties hienoin kappale, kahden nimekkään artistin yllättävä duo kovalla kertsillä, räjähtävä rock-anthem maailmalla keikkailevalta bändiltä, todella intensiivinen biisi yhdeltä tämän hetken kuunnelluimmista artisteista sekä tunnetun artistin nostattava klubi-bängeri. Odotettavissa on kaikkien aikojen energisin UMK ja vieläpä isolla areenalla!”
Uuden Musiikin Kilpailu
Suomen suurin musiikkishow, Ylen Uuden Musiikin Kilpailu, vie voittajansa kotimaisen miljoonayleisön luota satojen miljoonien katsojien eteen Euroviisuihin, maailman suurimpaan musiikkiviihdeohjelmaan. Tampereen Nokia Arenalla valittavan UMK:n voittajan show nähdään Euroviisuissa Malmössä 7.–11.5.2024.
IKÄRAJAT
Tapahtuma on ikärajaton. Anniskelukatsomot (B3 oikea – B7 vasen) sekä jatkot klo 23 alkaen K-18.
LIPUT
Permanto (istuva) 79,90 / 69,90 / 59,90 / 49,90 €
Pääkatsomo 79,90 / 69,90 / 59,90 / 49,90 €
Yläkatsomo 59,90 / 49,90 / 39,90 €
Mahdollinen näkörajoite 29,90 €
Pyörätuoli + saattaja 39,90 €
Muut saattajat 1,60 €
Aitioliput 49,90 €
AIKATAULU:
Ovet klo 18:00 ja UMK-etkot. Viisudisco (1. & 3. krs) ja YleX Street (5. krs).
klo 20:30-21:00 UMK24-preshow
kIo 21:00-23:00 UMK24-show
klo 23-03:00 UMK-jatkot. Viisudisco (1. & 3. krs) ja YleX Street klo 02 asti (5. krs)
UMK24 KENRAALI
Kenraali vastaa illan UMK-show’ta sellaisenaan, mutta pisteidenlasku ja voittajan julistus ovat harjoituksia.
12.30 ovet auki, UMK-etkot
13.30 UMK24-preshow
14-16 UMK24 kenraali
UMK24 kenraali on sallittu (S), anniskelukatsomot (B3 oikea – B7 vasen) K-18. Salin ovet sulkeutuvat klo 13.30, jonka jälkeen saliin ei enää pääse. Areenalta on poistuttava kenraalin jälkeen.
LIPUT UMK24 kenraali:
Permanto & pääkatsomo 29,90 €
Mahdollinen näkörajoite 10,90 €
Pyörätuoli + saattaja 29,90 €
Muut saattajat palvelumaksun (1,60 €) hinnalla
Aitioliput 29,90 €
Tapahtumajärjestäjä: Yle