Etusivu / Ajankohtaista / Liikenteen poikkeusjärjestelyt jääkiekon MM-kisojen aikana 12.–28.5.2023

Liikenteen poikkeusjärjestelyt jääkiekon MM-kisojen aikana 12.–28.5.2023

2023 Jääkiekon MM-kisojen A-lohko ja mitalipelit pelataan Tampereen Nokia Arenalla 12.–28.5.2023. Yleisöä on odotettavissa runsaasti kaikkiin tapahtumiin, joten sujuvan ja turvallisen tapahtuman toteuttamiseksi areenan lähialuille sekä Ratinan ja Kyttälän alueelle tehdään muutoksia erityisesti moottoriajoneuvoliikenteen liikennejärjestelyihin.

Myös katusulkujen ulkopuolisina aikoina tarpeetonta liikennöintiä alueella kannattaa välttää. Areenan alue on parhaiten saavutettavissa kävellen.

Sulut ja yhteydet Ratinan suunnasta

Ottelupäivinä (ks. tarkemmat kellonajat artikkelin lopusta) Ratinan suunnasta suljetaan Vuolteenkadun ja Hatanpään valtatien risteys. Moottoriajoneuvo­liikenteen yhteydet Tampereen valtatieltä tai Hatanpään valtatieltä areenan edessä olevalle Sorinsillalle, Kalevantielle ja Sorinkadulle suljetaan.

Rautatienkatu ja Tuomiokirkonkatu
Rautatienkadulle voi ajaa joko Suvantokadun tai Verkatehtaankadun kautta. Verkatehtaankatua voi ajaa molempiin suuntiin välillä Pellavatehtaankatu–Aleksanterinkatu. Tuomiokirkonkatu muutetaan kävelykaduksi välillä Otavalankatu–Verkatehtaankatu. Ainoastaan huoltoajo rajoitetusti on mahdollista. Tuomiokirkonkadun ajosuunta välillä Suvantokatu–Otavalankatu muutetaan päinvastaiseksi kuin nykyinen ajosuunta. Lisäksi Suvantokatu muuttuu kaksisuuntaisesta kadusta yksisuuntaiseksi Tuomiokirkonkadusta Rautatienkadulle.

Tuomiokirkonkadun muut osat pysyvät käytännössä ennallaan kisojen ajan.

Rautatienkatu suljetaan Otavalankadusta etelään, jolloin ajoyhteys Suvantokadulle sekä radan ja Rautatienkadun väliselle alueelle on mahdollista Otavalankadun ja Tuomiokirkonkadun kautta.

Sulut ja yhteydet yliopiston suunnasta
Yliopiston suunnasta tultaessa ajo Vuolteenkadulle ja Rautatienkadulle on kielletty. Kalevantien liikenne ohjataan Kanslerinrinteen kautta Ratapihankadulle. Korvaavana reittinä moottoriajoneuvoliikenteelle suositellaan vaihtoehtoista reittiä jo aikaisemmin Salhojankadun ja Viinikankadun kautta Viinikan liittymään. Ratapihankadun suunnasta tultaessa on kääntyminen sallittu vain Kalevan suuntaan.

Sorinkatu
Sorinkadulla ajamista rajoitetaan Tampereen valtatien liittymästä alkaen. Asukas- ja huoltoajo sekä ajo kiinteistöihin on sallittua. Kulkua saatetaan kuitenkin rajoittaa otteluiden alkamis- ja päättymisajankohtina hetkellisesti. Sorinkadun käyttöä ja pysäköintiä rajoitetaan myös poliisin toimintaedellytyksien turvaamiseksi. Sorinkadulla on paikalla liikenteenohjaajat.

Sumeliuksenkatu muutetaan yksisuuntaiseksi Kalevantien suunnasta Åkerlundinkadulle.

Invataksit
Pyörätuolia käyttävien katsojien takseille rajataan erillinen alue Sorinkadun hissiyhteyden läheisyydestä, mutta invataksien kulkua saatetaan joutua rajoittamaan purku- ja lastaustilojen rajallisuuden vuoksi. Liikuntaesteisen pysäköintiluvan saaneille on varattuna rajoitettu määrä erillisiä pysäköintipaikkoja Sorinkadulta tai viereistä pysäköintitalosta.

Ratinan rantatien pysäköintialue on varattu kisaorganisaation käyttöön.

Pyöräily
Yksisuuntaisiksi muutetuilla kaduilla ajo polkupyörällä on mahdollista molempiin suuntiin.

Sulkujen aikataulu

Katujen sulkuvalmistelut toteutetaan oheisen aikataulun mukaisesti MM-kisojen aikaan, kaksi tuntia ennen otteluiden alkua ja noin tunti viimeisen ottelun jälkeen. Sulku on voimassa koko ilmoitetun ajan.

  • pe 12.5. klo 14.20–23.30
  • la 13.5. klo 10.20–23.30
  • su 14.5. klo 10.20–23.30
  • ma 15.5. klo 16.20–22.30
  • ti 16.5. klo 14.20–23.30
  • ke 17.5. klo 16.20–22.30
  • to 18.5. klo 14.20–23.30
  • pe 19.5. klo 16.20–22.30
  • la 20.5. klo klo 10.20–23.30
  • su 21.5. klo 14.20–23.30
  • ma 22.5. klo 14.20–23.30
  • ti 23.5. klo klo 10.20–23.30
  • to 25.5. klo 14.20–23.30
  • la 27.5 klo 14.20–23.30
  • su 28.5. klo 14.20–23.30

Katusulkujen aikaan bussit siirtyvät poikkeusreiteille. Bussien poikkeusreitit löytyvät Nyssen sivuilta.