Vietä ennennäkemättömät pikkujoulut katsomossa tai aitiossa

Etusivu / Pikkujoulut 2022

Tapahtumarikkaimmat pikkujoulut Nokia Arenalla

2022 on ollut melkoinen vuosi, nätisti sanottuna. Nyt jos koskaan tarvitsemme iloa, yhteistä hyvää ja toistemme läsnäoloa, tapahtuipa se sitten työporukalla tai parhaiden kavereiden kesken.

Hetkessä eläminen, myönteisesti ajatteleminen ja stressistä vapautuminen vaatii joskus ravistelua, inspiroitumista ja uusia kokemuksia – juuri sitä, mitä ainutkertaiset tapahtumaelämykset tarjoavat yhden illan aikana.

Järjestä vuoden ikimuistoisimmat pikkujoulut Nokia Arenalla!

Pikkujoulut konsertin huumassa

Konserteissa nautit Euroopan uusimman ja moderneimman monitoimiareenan tarjoamasta musiikkielämyksestä sen ainutlaatuisessa maljassa. Kahden omakotitalon kokoinen mediakuutio välittää lavan tapahtumat varmistaen, ettei pieninkään yksityiskohta jää huomaamatta. Maailmanluokan äänentoisto on kuultava ja koettava itse. Parhaiten Nokia Arenan konserteista jää kuitenkin mieleen niiden tunnelma, joka on kaikille yhteinen, esiintyjistä permannon perimmäiseen kuulijaan asti.

Ohjelmaa ei tarvitse erikseen järjestää, jos sitä on jo tarjolla

Katsomossa ja aitiossa elätte mukana konsertin hetkissä, tiiviisti oman porukan kanssa. Voitte tilata syötävää ja juotavaa oman maun mukaan aitiohostien huolehtiessa toiveistanne. Hittibiisit, uudet laulut, klassikot ja salaiset suosikit tarjoavat ohjelmanumeroita ja puheenaiheita jo itsessään, jos yhteislaululta sattuu saamaan suunvuoroa. Ja kun on aika painaa pää tyynyyn iloisen elämysillan jälkeen, se onnistuu mukavimmin Lapland Hotels Arenassa saman katon alla.

Kiekkopelin jännitystä pikkujouluihin

Liigaa, Mestareiden liigaa ja NHL-pelejä täynnä haasteita, onnistumisia, tiukkoja käänteitä sekä pettymyksen ja voiton kyyneleitä. Yleisö elää mukana tilanteesta tilanteeseen, pelistä peliin. Lainaa pelien tunnelmien taikaa ja draivia yrityksenne kehittämiseen ja henkilökunnan motivoimiseen. Visiosta toteutukseen, pelistrategiasta taktiikkaan – tekemistä täysin palkein yhteisen tavoitteen eteen. Varaa liput tai aitio ja valmistaudu vuoden jännittävimpiin pikkujouluihin!

Yhteiset kokemukset yhdistävät ja hitsaavat ihmisiä yhteen

Perinteiset pikkujoulukliseet voi heittää romukoppaan ja kokeilla jotain uutta. Kannustakaa samaa tai eri joukkuetta, analysoikaa peliliikkeitä tai inspiroitukaa voittavista otteista – urheilujuhlan tunnelmaan on helppo hypätä mukaan.

Nauti areenan ravintolatarjonnasta

Mitäpä olisi pikkujoulut ilman herkullista ruokaa? Ryhmäaitioista ja Stefan’s at Arenasta avautuvat huikeat näkymät suoraan areenan tapahtumien sykkeeseen! Jääkiekko-otteluiden aikana ravintola ja ryhmäaitiot toimivat VIP-tilana, jossa järjestetään VIP-lippuihin sisältyvät ruokailut. VIP-lipun ruokailuineen voit varata otteluisännän mukaan joko lippu.fi/tappara tai lippu.fi/ilves. Konsertteihin lippukategoria on varattavissa kyseisen tapahtuman sivulta osoitteessa lippu.fi. Konserteissa ruokaillaan ennen tapahtuman alkamista, mikäli kyseinen tapahtumajärjestäjä tarjoaa myyntiin myös VIP-paketteja.

Tulevat tapahtumat

YouTube Allstars 2026

14.03.2026
YouTube Allstars nähdään Nokia Arenalla suurempana kuin koskaan – Roni…
Lue lisää ›

Suomirockin juhlaa: Kolmas Nainen ja Leavings-Orkesteri solistinaan Timo Rautiainen

05.12.2025
Tampereen Nokia Arenalla koetaan itsenäisyyspäivän aatonaattona perjantaina 5.12. ainutlaatuinen rock-ilta,…
Lue lisää ›

Glow Festival 2026

29.08.2026
Gospelmusiikin ja yhteisöllisyyden voimasta ammentava Glow Festival kokoaa jälleen tuhannet…
Lue lisää ›

Mestarien Liigan pelit (CHL): Ilves

19.11.2025
Ilves kohtaa Penguins Bremerhavenin CHL:n playoffsien neljännesvälierissä. Historiallisesti CHL:n runkosarjan…
Lue lisää ›

KONSERTIT

URHEILU

Varaa aitio

Tapahtumaan aition voit varata suoraan aitiovarausjärjestelmästämme haluamasi tapahtuman kohdalta. Tapahtumien ulkopuolella aitioita voi vuokrata kokouksiin, yritystapahtumiin ja muihin tilaisuuksiin. Ota tällöin yhteyttä sales@areenatampere.fi tai tarjouspyyntölomakkeen kautta.

Pikkujoulujen menestysresepti

Mieleenjäävimpiä pikkujouluja yhdistää ainakin nämä viisi ainesosaa, jotka kaikki loksahtavat kohdalleen Nokia Arenan tapahtumissa.

  1. Yhteinen kokemus, joka jää mieleen
  2. Maisemanvaihdos
  3. Työkaverien kohtaaminen ihmisinä eikä kollegoina
  4. Hyvä ruoka ja yhdessä syöminen
  5. Kiireetön ajanvietto ja juhlatunnelmasta nauttiminen

Pyydä tarjous

Laita meille postia, pyrimme vastaamaan 3 arkipäivän kuluessa ja autamme tilaisuutesi toteuttamisessa.

Pyydä tarjous (fi)

Toivon, että minuun otetaan yhteyttä:
Valitse:
Tarjouspyyntö