Tampere Smart City Week- ja DigITre-ammattitapahtumat

Etusivu / Tampere Smart City Week- ja DigITre-ammattitapahtumat

Tampere Smart City Week- ja DigITre-ammattitapahtumat löivät onnistuneesti kättä Nokia Arenalla

Kun Tampereen kaupungin järjestämän TSCW:n ja Tampereen Messuilta lähtöisin olleen DigITre-tapahtuman synergiat huomattiin, alkoi vuoden kestävä suunnittelu tapahtumien yhteiseen pyöräyttämiseen areenalla. Monipuolisia sisältöjä saapui kesäkuussa 2022 seuraamaan lähes 2700 ammattilaista.

Suunnittelun alkaessa keväällä 2021 areenan pohjakartat eivät olleet täysin valmiita, mutta sujuvan yhteistyön ansioista asiat lähtivät loksahtelemaan nopeasti paikoilleen.

”Kahden päivän aikana ohjelmanumeroita oli yli 150 ja näytteilleasettajia lähes 60. Kyllä se päivittäistä pyörittämistä vaati ja esimerkiksi erilaisten kulkureittien pohtimista. Olimme tiiviisti yhteydessä areenan tuotantopäällikkö Alex Reganin kanssa käytännön asioiden tiimoilta. Kaupungin puolelta järjestelyitä veti Business Tampereen Katri Schulze. Ensimmäisen kerran pääsin paikan päälle syyskuussa ja silloin jo näki, että tapahtumasta saadaan toimiva kokonaisuus”, kertoo projektipäällikkö Sami Siurola.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka vieraili yhtenä TSCW:n konferenssin puhujista.

Kiitosta tiloille ja visuaalisuudelle

Tapahtumien käytössä oli yhteensä kolmetoista eri ohjelmatilaa.
”Maljassa sijaitsi päälava ja expo-alue. Lisäksi käytössämme oli kuusi ryhmäaitiota, yliopiston Paidia-tila, tapahtumaravintola Eventum sekä neljä kuudennen kerroksen aitiota. Eri tiloissa ohjelma vaihteli vartin esityksistä, paneelikeskusteluihin, keynote-puheenvuoroihin ja koko päivän kestäviin seminaareihin”, Siurola kertoo. Erityistä kiitosta häneltä saavat areenan visuaaliset mahdollisuudet.
”Monipuolisuus ja visuaalisuus ovat ehdottomasti areenan valtit. Meillä esimerkiksi maljan ribboneissa pyöri aina kulloinkin menossa oleva ohjelman tiedot ja ohjelmakumppanin tunnukset. Saimme aikaan näyttäviä toteutuksia, mutta ensi kerralla osaamme hyödyntää mahdollisuuksia vielä paremmin. Nyt raapaistiin pintaa siitä, mitä kaikkea on mahdollista tehdä”, Siurola visioi. Ribbon-screenit ovat katsomomaljaa kiertävät kapeat näytöt, joille on mahdollista loihtia näyttäviä efektejä liikkuvalla kuvalla, väreillä ja teksteillä.

Sujuvaa yhteistyötä

Suunnittelussa oleellisena osana oli myös Nokia Arenan tekniikkakumppani Akun Tehdas. He huolehtivat lavojen rakentamisesta, av-ripustuksista ja ohjelmatilojen tekniikkatarpeista.
”Asiat sujuivat sekä areenayhtiön että Akun Tehtaan kanssa todella hyvin. Teknisten ratkaisujen lisäksi hyvää palautetta sai myös keskeinen sijainti ja logistiikka. Yhdellä tasolla olevista ovista saadaan tavarat sisään ja ulos, mikä tekee rakentamisesta ja purkamisesta helppoa.”
Vinkkinä vastaavien tapahtumien järjestäjille Siurola neuvoo kiinnittämään huomiota opastamiseen.
”Olimme suunnitelleet reitit niin, että kaikki kulkevat expo-alueen kautta. Se oli toimiva ratkaisu; näin sekä vieraat että näytteilleasettajat saavat parhaan hyödyn irti. Huomasimme kuitenkin, että opastamiseen ja kulkureitteihin on syytä kiinnittää vielä enemmän huomiota. Tähänkin osataan ensi kerralla varautua paremmin, mutta isossa kuvassa olen tapahtumien onnistumiseen erittäin tyytyväinen”, Siurola summaa.

”Monipuolisuus ja visuaalisuus ovat ehdottomasti areenan valtit.”

Projektipäällikkö Sami Siurola, Tampereen Messut

Tampere Smart City Weekin päävastuullinen järjestäjä on Tampereen kaupunki yhteistyössä Business Tampereen kanssa. DigITre on Tampereen Messut -konsernin tapahtuma, joka järjestetään yhteistyössä Tampere Smart City Week konferenssin ja expon kanssa. Tampereen Messut -konserni tuotti Tampereen kaupungille TSCW Expo & Conference sekä DigITre -tapahtumakokonaisuuden.

Kuvat Jyri Kivimäki

Meillä koettua

Areenalla on jo ehditty nauttia konserttien ja kiekkopelien lisäksi sujuvista kokouspäivistä ja upeista gaalaillallisista.
Tutustu tilaisuuksiin ja poimi parhaat vinkit!

  • Glass Performance Days 2023

    Nokia Arenalla järjestetty Glass Performance Days -tapahtuma keräsi kehuja kävijöiltään: “Haimme wau-efektiä ja sen me saimme” Glass Performance Days -konferenssissa käytettiin luovuutta, kun Nokia Arena muutettiin kansainvälisen tapahtuman keskiöksi. 550…

    Lue lisää ›

  • Monetran henkilöstö jännäsi liigapeliä aitiossa: ”Ihan helmi juttu!”

    Nokia Arenalla on yhteensä 63 aitiota erikokoisille ryhmille. Aitiossa on mahdollista tarjota erityinen tapahtumaelämys omalle henkilöstölle tai yritysvieraille. Yritysten maksuratkaisuja tarjoavan Monetran henkilöstöstä koostunut ryhmä saapui nauttimaan liigaottelusta. Monetralaisten ilta…

    Lue lisää ›

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä sales@areenatampere.fi
tai täytä tarjouspyyntölomake.