Saapuminen
Nokia Arenan lähistöllä oleva Hatanpään ja Tampereen valtateiden risteys muuttuu liikenneympyräksi ja liikennejärjestelyt ovat poikkeavat arviolta kesään 2027 saakka. Lue lisää tampereenratikka.fi
Nokia Arena sijaitsee parhaalla mahdollisella paikalla, aivan kaupungin keskustassa. Voit tulla myös tapahtumien ulkopuolella vierailemaan areenan aulaan, joka toimii kaikille avoimena kohtaamispaikkana. Maltti Taproom -panimoravintola tarjoilee lounasta arkisin klo 10.30–14.00 ja rentoa panimoruokaa iltaisin keskiviikosta lauantaihin.
Tulitpa läheltä tai kaukaa, saapuminen ja viihtyminen ei voisi olla helpompaa!
Nokia Arena toimii cashless-periaatteella, eli suosithan korttimaksamista. Areenalla ei voi maksaa käteisellä.
Jätäthän matkalaukut, sateenvarjot ja muut ylimääräiset esineet kotiin, sillä areenalla on rajallisesti narikkatilaa. Tarkistathan aina tapahtumien tiedoista tapahtumakohtaiset narikkajärjestelyt.
Nyssen kyytiin jääkiekko-ottelulipulla
Ilveksen ja Tapparan liigaotteluiden kaikki liput toimivat matkalippuna ratikassa, bussissa ja lähijunissa ottelupäivinä kauden loppuun asti, myös playoffs-peleissä. Matkustusoikeus alkaa kolme tuntia ennen pelin alkua ja päättyy viisi tuntia ottelun aloitusajankohdan jälkeen. Lue lisää Nyssen sivuilta.
Näin saavut konserttiin
Jos lipussasi lukee A tai C, kulje A-ovesta. B tai D-kirjaimella merkityillä lipuilla kulje B-ovesta: näin pääset jo sisään astuessasi oikealle puolelle areenaa.
Pääovet sijaitsevat Sorinkadun ja Sorinsillan kulmassa, korkeiden tornitalojen takana. Turvatarkastus suoritetaan tapahtumasta riippuen ennen lipuntarkastusta tai ulkotiloissa.
Katso lipusta, onko sinulla permanto- vai katsomolippu ja seuraa areenan opasteita.
Katsomolippujen lipuntarkastuspisteet sijaitsevat pääkatsomokerrokseen vievien portaiden alapäässä. Permantolipun lipuntarkastuspisteet ovat permannolle vievien ovien edessä.
Lipuntarkastuspisteet ovat itsepalvelupisteitä, joilla voit lukea lipun sekä mobiilista että printatusta lipusta.
Näin saavut jääkiekko-otteluun
Jos lipussasi lukee A tai C, kulje A-ovesta. B tai D-kirjaimella merkityillä lipuilla kulje B-ovesta: näin pääset jo sisään astuessasi oikealle puolelle areenaa.
Pääovet sijaitsevat Sorinkadun ja Sorinsillan kulmassa, korkeiden tornitalojen takana. Turvatarkastus suoritetaan tapahtumasta riippuen ennen lipuntarkastusta tai ulkotiloissa.
Lipuntarkastuspisteet sijaitsevat pääkatsomokerrokseen vievien portaiden alapäässä.
Lipuntarkastuspisteet ovat itsepalvelupisteitä, joilla voit lukea lipun sekä mobiilista että printatusta lipusta.